Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2013.

Onnea äiti!

Kuva
Äidillä oli kuun alussa syntymäpäivät, lahjan kanssa hiukan venähti. Nyt sunnuntaina tämä vasta annetaan mutta paljastettakoon jo...south sea shell'ejä kaulakorussa kera indonesianhelmen, samat kujeet korukellossa. Kelpaako?

Afrikkalaista klasia ja ronssii

Kuva
Hiekkavalettuja afrikkalaisia kierrätyslasihelmiä ( lemppareita) shell pearlseja, ab-pinnoitettuja lasisipsejä ja pronssipalikoita. Toispuoleinen hauskuus.

Korukursseista

Kuva
Aloin pitämään niitä puolivahingossa. Niistä on tullut mukava lisä arkeen. Tulee niistä tulojakin, juu, mutta kaikkea antia ei voi mitata rahassa. On ihanat kurssilaiset ja niiden mahtavat jutut, terkkuja erityisesti Naantalin Tuunarimummoille, on välillä upeat puitteet kursseille, terkkuja KeltainenTupa ja eilinen Merimaskun lossitupa jonka ikkunasta kuvaa alempana, ja on ihanat yllätykset kurssilla. Eilen sain villasukat, katsokaa kuinka kauniit! Ja niistä tuloista, toiminimellä tätä tehdään ja veronalle saa omansa. Jos joku asiaa mietti.

Kesänkaipuu

Kuva
Sinistä vettä ja kirkkaita päiviä. Tulis jo.

Ei pöllömpää

Kuva
Jonkun aikaa olen jo hillonnut tätä ihanaa pöllöä, nyt sain sen vihdoin käyttöön.  Riipus Silver Studiosta ja tiibetin hopiaa, muut tilpehöörit korumetallia. Rannekoru memory wire'ssa. Josko se korujumi taas helpottaisi...

Möllerin pikkukalat buzzaus

Kuva
  Päästiin testaamaan Buzzadoreina Möllerin Pikkukaloja, eli omega3-valmistetta lapsille. Hyvin maistuu "kalakarkit" meidän mukuloille, joskus on yritetty tarjota huonolla menestyksellä jotain muutakin pureskeltavaa omegavalmistetta lapsille. Se edellinen jonka tuotenimeä nyt en muista, ei uponnut herralle ollenkaan, neidillekin huonosti. Tämä menee hyvällä halulla alas! Lisäpisteet siitä että foliopakkauksen saa avattua kalan päältä niin että lapsi saa kalan otettua painopakkauksesta itse eikä se lievä kalanmaksaöljyn tuoksu tartu äidin hyppysiin. Lisätietoja tästä ja muista omegavamisteista löytyy täältä: www.moller.fi